Haluan uuden ulkoasun tänne ja aion jotain keksiä!! Tässä nyt YO-kuvien joukosta yksi yksilö ja joitakin random shotteja, joita otin kun väsäsin alemman postauksen videoita. Kiitos hirveästi kommenteista ja tuesta tätä uutta hiusta kohtaan. Olin todella otettu kun sain niinkin paljon kommentteja ja etenkin että ne oli positiivisia. Teen jonkun super kivan giveawayn teille jookosta.
Ja sitten vielä jotain ruokakuvia. Vasta nyt huomasin, etten ole edes ottanut kuvia sen kummemin viime aikoina. Käytiin oman Niklakseni kanssa syömässä Angaanissa Hietaniemessä yks ilta nepalilaista. Itselle eka kokemus ja ai että oli hyvää. Viikko sitten menin toisen Niklaksen kanssa pelaamaan sulkapalloa, jonka jälkeen stokkalle sushille. Liikuntaa ja omega kolmosta joo oispa jokapäivä näin terveellinen.
Tosin, oon nyt käynyt jo viimisen kolmen viikon ajan kolme kertaa viikossa lenkillä. Yritin viime kesänä jo aloittaa, mutta pääsin ulos asti tasan kerran. Nyt ostin omat lenkkarit ja aion pitää yllä tätä juoksuharrastusta.

Kesäkuun 16.päivä julkaistussa
JapanPop lehdessä oli kirjoittamani artikkeli
AKB48:sta. En tiedä myydäänkö sitä enään, mutta tsekatkaa jos kiinnostaa. Niin siis AKB ja moni muu j-idoli pop group on todella lähellä sydäntä. Mainitse kommenteissa jos myös tykkäät.
(idoli tumblrini ->
lovedayoakb )